Avainsanat

, , , , , , , , , ,

Maahanmuuttajapuolison rivakassa kotiutumisessa Suomeen on se huono puoli, että minulla vähenevät hauskat jutunaiheet.

Blogin kirjoittaminenkin muuttuu suossa tarpomiseksi, kun siippa sujuvasti syö töissä torstaisin hernaria ja kiroilee loskasäätä selvällä suomella.

Onneksi amerikkalainen populaarikulttuuri synnyttää yhä ihmetystä.

C-kasettien ja musiikkivideoiden aikakaudella syntynyt puoliso ei ole päässyt täysillä kiinni Google-kulttuuriin, sillä hänen kotimaansa valtaapitävät ystävällisesti sensuroivat kansalaistensa pääsyä tiedon valtatielle. Vuonna 2012 pakistanilaiset vielä pääsivät surffaamaan YouTubeen, mutta pian sekin turmion pesä suljettiin.

Siipan pophistoriaosaaminen on reikäinen kuin Uuno Turhapuron paita. Se on erikoinen kooste huhupuheita, etsivätyötä ja intialaisten Bollywood-elokuvien musiikkiviitteitä.

Siippa tietää, että Tom Cruise oli naimisissa Mimi Rogersin kanssa, muttei tiedä tämän eronneen jo Nicole Kidmanista. Hän yllättää minut tyhjällä katseella, kun puheeksi tulevat The Beatles, John Lennon tai Elvis Presley. Imagine-biisin merkitystä en jaksa edes ryhtyä aukomaan.

Viimeksi elokuvaa katsoessamme eräässä repliikissä mainittiin Frank Zappa, ja siippa yllätti jälleen: ”Kuka hän oli?”

Minut nämä viattomat kysymykset lennättävät usein tiukkaan Google-selailuun. En osaa aina lonkalta vastata, oliko Zappa esimerkiksi hippi, hämy vai rokkari. Siipan tietämättömyys sivistää minuakin.

Nyt meillä kotona on pino Zappan levyjä, jotka mamu kävi hakemassa kirjastosta omalla kortillaan.

Mutta meistä kumpikaan ei tiedä, kuka oli sheikki Yerbouti.