Avainsanat
Helmikuun 14. päivänä aviopuolisoni kotimaassa papisto muistuttaa kansalaisille, että Pyhän Valentinuksen päivänä pitäisi juhlia Kunniapäivää – vastalauseena länsimaiselle haureudelle, kunniattomuudelle ja hävyttömyydelle.
Meillä kotona Suomessa ei juhlittu minkäänlaista haureutta.
Aamulla vain siipan aamiaislautaselta löytyi sydämenmuotoista suklaata. Minun lautaseni oli tyhjä. Kaikki punaiset ruusutkin olivat yhä kukkakaupassa.
Siippa oli päättänyt keskenään, että samalle viikolle osunut toisen etunimeni (!) nimipäivän juhlinta oli oleellisempaa kuin ystävänpäivän hössötys.
Enempää väärässä miesparka ei olisi voinut olla. Edes illalla väkipakolla ostettu sushiannos ei helpottanut tuskaani. Olo oli kuin lapsella, joka löytää joululahjapaketistaan isotädin kutomat pässinpäkkimät.
Tunsin itseni osattomaksi.
Onneksi ystävänpäivä tuli sunnuntaina, kun tapasin pitkästä aikaa vanhan ystävän. Tai puolikälyn, sillä kauan sitten historian hämärässä seurustelin hetken hänen veljensä kanssa.
Olen aina ajatellut, että ihmisten kuvailut siitä, kuinka hyvän ystävän kanssa voi jatkaa vaikka vuosien kuluttua juttua ”siitä, mihin se viimeksi jäi”, on pelkkää legendaa.
Enää en ajattele niin. Tämän vanhan ystävän tapaaminen vastasi kevyesti suurinta suklaarasiaa, jonka siippa olisi voinut kaupoista löytää.