Avainsanat
aikuiskoulutus, islam, Kansanvalistusseura, Suomi, Vapaaehtoistyö
Vapaaehtoisena Lähi-Idässä
21 lauantai syys 2019
Posted in Maahanmuutto, Palestiina, Vapaaehtoistyö
Author Archives: merieskola
Suomi, kesäparatiisi
13 torstai Kes 2019
Posted in journalismi, Suomalainen yhteiskunta, Suomalaiset tavat
Avainsanat
esakallio, ravintola, reijo taipale, somero, Suomi, tanssi, tanssilavat
Saimme valokuvaaja Petri Mularin kanssa käskyn lähteä Somerolle tanssilavalle kesän ensimmäisenä perjantaina.
Vastassa oli juuri sellainen nostalgiaidylli kuin voi odottaakin: aurinkoisen kesäillan valo siivilöityi vinosti ikkunoista puiselle tanssilattialle, jossa vakavat suomalaiset väänsivät tangoa naama peruslukemilla.
Meillä oli valitettavasti kiire tehdä juttu ja päästä takaisin Helsinkiin ennen keskiyötä. Meitä odottivat seuraavana päivänä yhteensä seitsemät lakkiaiset. Mutta minä olisin voinut katsella tanssilattiaa loputtomiin.
Saatte varastaa idean oitis: kesäisistä tanssilavoista pitäisi tehdä tosi-tv-ohjelma! Parkettihan oli täynnä toimintaa ja tunteita.
Artistia halataan lavan edessä, bändin jäsenet vitsailevat takahuoneessa, tanssiopettajat jättävät vauvansa hoitotädin huomaan, tanssiyleisön joukossa on seksuaalivähemmistöjä ja huomattavan persoonallisia tanssijoita. Mitä tuokin yksi tuolla veivaa? Vanha pappahan loikkii kohta ulos huoneesta, jos ei rauhoitu jenkkansa kanssa!
Ja se nuori kaunotar, jonka edessä on jatkuva jono.
Uskon, että suomalainen tanssilava on viimeinen seksuaalivallankumouksen demokraattinen linnake, jossa vanha totinen mies uskaltaa vielä hakea lähikontaktia nuoren naisen kanssa tulematta naurunalaiseksi – tai syytteen alaiseksi.
Somero, saanko tulla pian takaisin?
Koska toimittajan piti tehdä työtään, en ehtinyt napata kuin yhden valokuvan. Ehkä elämäni huonoimman.
Kiitos, Nurmijärvi!
12 tiistai Maa 2019
Posted in Presidenttien lemmikit, Suomen presidentit
Minulla oli huono päivä. Rahahuolet vaivasivat, päätä särki, verottajalla oli asiaa. Päätin pahentaa tilannetta googlaamalla nimeni.
Räjähdin nauruun, kun löysin (entisen kotikuntani) Nurmijärven Uutisista toimittaja Jari Pietiläisen jutun tuoreesta tietokirjastani Presidenttien lemmikit (Docendo 2019).
”Heidän puolustuksekseen kannattaa kuitenkin huomioida, että Paasikivellä oli… siilitukka”, Pietiläinen veistelee presidenteistämme, joilla ei ollut lemmikkejä.
Presidenttisitaatteja, osa 3
06 keskiviikko Maa 2019
Avainsanat
Sanopas nyt eräitä asioita:
1) miten paljon tarvitset rahaa?
2) tiedätkö, missä on Palmolive-partavaahtotuubini?
3) missä on tämän harmaan puvun tilkkuja?
4) miten pojat ynnä itsesi kanssa jaksavat?
5) tykkäätkö minusta?
(URHO KEKKONEN KIRJEESSÄÄN VAIMOLLEEN HELSINGISSÄ 9.7.1929)
Kekkosen keittiömestarin jalanjäljissä
26 tiistai Hel 2019
Posted in Suomalainen yhteiskunta, Suomen presidentit
Avainsanat
Helsinki, Kekkonen, Kuusihokki, Meiccu, Meilahti, ravintola, Risuhokki, UKK, uutuusravintola
Kuka olisi arvannut, että saan helsinkiläisen klassikkoravintola ”Risuhokin” uudelleen avautumisenkin yhdistettyä presidentteihimme?
Meilahden Pihlajatiellä helmikuun puolivälissä avanneen uusvanhan ravintola Meiccun ravintoloitsijana toimii nimittäin Eija Salonen, presidentti Kekkosen kuuluisan keittiömestari Leo Salosen entinen miniä.
Jos haluat nauttia hienosti restauroidusta ravintolamiljööstä, mene Meiccuun. Jos rakastat Paavo Tynellin valaisimia, mene Meiccuun. Jos olet Kaurismäki-fani, luulisi olevan jo Meiccussa. Jos pidät Vorschmackista tai Oskarinleivästä, pidät Meiccustakin.
Ja jos et tiedä, miten prinssi Bertil liittyy kampelaan, ei se mitään – en minäkään.
Ravintola Meiccun romanttinen sivupöytä kahdelle. Kuva: Meri Eskola
Presidenttisitaatteja, osa 2
20 keskiviikko Hel 2019
Posted in journalismi, Presidenttien lemmikit, Suomen presidentit
Avainsanat
”Eräs toimittaja sai päätoimittajaltaan kiivaan määräyksen poistua hotellin baarista ja etsiä oikea lehtijuttu, joka varmasti löytyisi Suomen kunnianarvoisan ja sankarillisen sotamarsalkan luota.
Toimittaja ilmoitti lehdelle suorasukaisen arvionsa Mannerheimin tavoitettavuudesta: ”Mannerheimiin mahdotonta saada yhteyttä. Yritänkö Jeesusta Kristusta?”
JONATHAN CLEMENTS: MANNERHEIM – PRESIDENTTI, SOTILAS, VAKOOJA. DOCENDO 2009.
Oikeinkirjoitustalebanin narinaa
15 perjantai Hel 2019
Posted in journalismi, Suomalainen yhteiskunta, Yleistä
Avainsanat
aino frilander, helsingin sanomat, journalismi, oikeakielisyys, simon anholt, suomen kieli
Älkää ymmärtäkö väärin: minä rakastan Hesaria. Vaikka olisin sellaisissa finanssiongelmissa, että joutuisin harkitsemaan isoäitini myymistä, tilaisin silti Helsingin Sanomat aamiaispöytääni.
Onneksi molemmat isoäitini lukevat aamulehtiään jo autuaammilla metsästysmailla.
Mutta. Olen toimittaja, ja minua ottaa päähän, kun kollegat muokkaavat alamme ammattikäytäntöjä omituiseen suuntaan.
Eikä tässä ole kyse vain minun mielipiteestäni, vaan lukijoista. Ovatko he ansainneet sen, että rapautamme journalistista kielenkäyttöä?
Jos opettaisin yhä lehtikirjoittamisen perusteita Espoon työväenopistossa, ottaisin Hesarin tämänpäiväisen jutun ”Mitä hyötyä Suomesta on muille?” keskustelunaiheeksi. Armoitettu kollegani Aino Frilander on nimittäin tehnyt erikoisen kielellisen valinnan ja lisännyt keskelle haastateltavansa, Simon Anholtin kommenttia hakasulut selittämään tämän kiroilua.
Miksi kusessa-sana on Hesarin toimittajan mielestä niin kamala, että siihen tarvitaan lapselliselta kuulostava huomautus: [Anholt kiroilee aika paljon.]?
Miksei toimittaja valinnut vapaasti suomentaen kommenttiin neutraalimpaa sanaa ”pulassa”? Tai ”nesteessä”, jos haluaisi olla omituinen? Mutta hakasulkuja omituisempaa ei ole.
Sitä paitsi, miksi Anholtin kiroilua pitää ylipäänsä selittää lukijalle? Kun ei lukija kuitenkaan kuule sitä.
Armoitettu toimituspäällikköni Otavamedian lastenlehtiyksikössä aikoinaan vastasi esimiehensä syytöksiin liiasta kiroilusta: ”Vitut kiroilen.”
If These Are Our Heroes Who Needs Enemies
11 maanantai Hel 2019
Posted in pop, Presidenttien lemmikit, Suomen presidentit
Avainsanat
Jani Leinonen, sankarit, Suomen presidentit, taide, Zetterberg Gallery
Kävin katsomassa supertaiteilija Jani Leinosen näyttelyn If These Are Our Heroes Who Needs Enemies galleria Zetterbergissä näyttelyn viimeisenä päivänä.
Kuva puhukoon puolestaan.
Jani Leinosen teokset Kekkonen I-IV näyttelyssä If These Are Our Heroes Who Needs Enemies 18.1.–10.2.2019.
Presidenttisitaatteja, osa 1
23 keskiviikko Tam 2019
Posted in Presidenttien lemmikit, Suomen presidentit
Avainsanat
Docendo, Kyösti Kallio, Lauri Relander, Otava, Sakari Virkkunen, Suomen presidentit
”Jollei Kallio ollut jostakin tulossa hän oli jonnekin menossa, kuten Relander parhaina päivinään.”
Sakari Virkkunen: Kallio, talonpoikaispresidentti. Otava 1983.
Julkisuuden kauhuista
20 sunnuntai Tam 2019
Posted in Presidenttien lemmikit, Suomen presidentit
Avainsanat
C.G.E. Mannerheim, Docendo, lemmikit, Suomen presidentit, Turku, Uutuskirja 2019
Kerroin veljelleni, että eräs varsinaissuomalainen mediataho oli kysellyt yhteystietojani kustantajaltani. Olin kauhuissani – mitä annettavaa minulla voi olla kenellekään!
Olen kaiken sanottavani Suomen presidenttien lemmikeistä sanonut maaliskuussa julkaistavassa kirjassani.
Veli ehdotti, että käännän haastattelun ”juurevan turkulaistaustani vaikutukseen kirjalliseen lahjakkuuteeni”.
”Juureva turkulaistaustani” alkoi hihityttää niin suunnattomasti, että olin tukehtua etelähelsinkiläiseen latteeni.
Toki kaikki isovanhempani ovat kotoisin Turusta ja Salon seudulta – Muurlasta, Halikosta sekä Uskelasta – vaikka itse olenkin syntynyt tukevasti Helsingin stadiin. En häpeä taustaani. Oikeasti.
Mutta juureva?
Kieltämättä juurevalta tuntuu isoäidin äiti, jota kutsuttiin meillä Helsinkissä ”Turun mummoksi”, vaikken häntä koskaan ehtinytkään näkemään. Tarinaan liittyy aviottomia lapsia, ulkomaalaisia aviomiehiä jotka tulivat Suomeen tekemään sveitsiläistä reikäjuustoa ja lähes lukutaidottoman mummelin legendaarinen maine lehtien myyjänä Turun kauppatorilla. Käsittääkseni.
Puutorilla? Vanhalla torilla? Wiklundin kulmalla?
Ymmärrän vielä jotenkin, että poloinen ihminen saattaa joutua selvittämään henkensä pitimiksi paroni Mannerheimin sata ja yksi konia (minä kun en osaa myydä lehtiä, joudun kirjoittamaan niihin), mutta 1900-luvun alun Turun torien miettiminen on jo aavistuksen liian paksua.
Seuraavaan kustannussopimukseen vaadin pykälän, että mikäli kirjallinen työ aiheuttaa tekijälleen hallitsemattomia pakkoajatuksia Suomen Turusta, tekijälle maksetaan ns. likaisen työn lisä.
Nyt tarvitsen veljeltä kertauskurssin suvusta, ennen kuin ne varsinaissuomalaiset soittavat.
