Avainsanat
aikuiskoulutus, islam, Kansanvalistusseura, Suomi, Vapaaehtoistyö
21 lauantai syys 2019
Posted Maahanmuutto, Palestiina, Vapaaehtoistyö
in13 torstai Kes 2019
Posted journalismi, Suomalainen yhteiskunta, Suomalaiset tavat
inAvainsanat
esakallio, ravintola, reijo taipale, somero, Suomi, tanssi, tanssilavat
Saimme valokuvaaja Petri Mularin kanssa käskyn lähteä Somerolle tanssilavalle kesän ensimmäisenä perjantaina.
Vastassa oli juuri sellainen nostalgiaidylli kuin voi odottaakin: aurinkoisen kesäillan valo siivilöityi vinosti ikkunoista puiselle tanssilattialle, jossa vakavat suomalaiset väänsivät tangoa naama peruslukemilla.
Meillä oli valitettavasti kiire tehdä juttu ja päästä takaisin Helsinkiin ennen keskiyötä. Meitä odottivat seuraavana päivänä yhteensä seitsemät lakkiaiset. Mutta minä olisin voinut katsella tanssilattiaa loputtomiin.
Saatte varastaa idean oitis: kesäisistä tanssilavoista pitäisi tehdä tosi-tv-ohjelma! Parkettihan oli täynnä toimintaa ja tunteita.
Artistia halataan lavan edessä, bändin jäsenet vitsailevat takahuoneessa, tanssiopettajat jättävät vauvansa hoitotädin huomaan, tanssiyleisön joukossa on seksuaalivähemmistöjä ja huomattavan persoonallisia tanssijoita. Mitä tuokin yksi tuolla veivaa? Vanha pappahan loikkii kohta ulos huoneesta, jos ei rauhoitu jenkkansa kanssa!
Ja se nuori kaunotar, jonka edessä on jatkuva jono.
Uskon, että suomalainen tanssilava on viimeinen seksuaalivallankumouksen demokraattinen linnake, jossa vanha totinen mies uskaltaa vielä hakea lähikontaktia nuoren naisen kanssa tulematta naurunalaiseksi – tai syytteen alaiseksi.
Somero, saanko tulla pian takaisin?
Koska toimittajan piti tehdä työtään, en ehtinyt napata kuin yhden valokuvan. Ehkä elämäni huonoimman.
02 torstai Hel 2017
Posted Maahanmuuttaja, Maahanmuutto, pop, Puoliso, Siippa, Suomalainen yhteiskunta
inAvainsanat
Elvis, frank zappa, integraatio, Kirjasto, Kotiutuminen, Mimi Rogers, Nicole Kidman, Pakistan, Suomi, The Beatles, Tom Cruise
Maahanmuuttajapuolison rivakassa kotiutumisessa Suomeen on se huono puoli, että minulla vähenevät hauskat jutunaiheet.
Blogin kirjoittaminenkin muuttuu suossa tarpomiseksi, kun siippa sujuvasti syö töissä torstaisin hernaria ja kiroilee loskasäätä selvällä suomella.
Onneksi amerikkalainen populaarikulttuuri synnyttää yhä ihmetystä.
C-kasettien ja musiikkivideoiden aikakaudella syntynyt puoliso ei ole päässyt täysillä kiinni Google-kulttuuriin, sillä hänen kotimaansa valtaapitävät ystävällisesti sensuroivat kansalaistensa pääsyä tiedon valtatielle. Vuonna 2012 pakistanilaiset vielä pääsivät surffaamaan YouTubeen, mutta pian sekin turmion pesä suljettiin.
Siipan pophistoriaosaaminen on reikäinen kuin Uuno Turhapuron paita. Se on erikoinen kooste huhupuheita, etsivätyötä ja intialaisten Bollywood-elokuvien musiikkiviitteitä.
Siippa tietää, että Tom Cruise oli naimisissa Mimi Rogersin kanssa, muttei tiedä tämän eronneen jo Nicole Kidmanista. Hän yllättää minut tyhjällä katseella, kun puheeksi tulevat The Beatles, John Lennon tai Elvis Presley. Imagine-biisin merkitystä en jaksa edes ryhtyä aukomaan.
Viimeksi elokuvaa katsoessamme eräässä repliikissä mainittiin Frank Zappa, ja siippa yllätti jälleen: ”Kuka hän oli?”
Minut nämä viattomat kysymykset lennättävät usein tiukkaan Google-selailuun. En osaa aina lonkalta vastata, oliko Zappa esimerkiksi hippi, hämy vai rokkari. Siipan tietämättömyys sivistää minuakin.
Nyt meillä kotona on pino Zappan levyjä, jotka mamu kävi hakemassa kirjastosta omalla kortillaan.
Mutta meistä kumpikaan ei tiedä, kuka oli sheikki Yerbouti.
08 maanantai Hel 2016
Posted Maahanmuuttaja, Maahanmuutto, Puoliso, Siippa, Suomalainen yhteiskunta
inAvainsanat
maahanmuuttaja, maahanmuutto, monikulttuurisuus, rakkaus, rasismi, rasisti, suomalainen yhteiskunta, suomalaiset tavat, Suomi, tulevaisuus
Koska aviomiehelläni on musta tukka ja ruskeat silmät, joidenkin suomalaisten mielestä on hyväksyttävää tuijottaa häntä vihamielisesti vaikkapa bussissa.
Mulkoilla minua, kun kaulailen puolisoani kadulla.
Kiilata meidät Lidlin kassajonossa, muka ”vahingossa”.
Levittää meistä pikkusieluisia valheita julkisesti, tuntematta meitä lainkaan.
Kuvitella, että mieheni on elänyt ”sodan kauhuja”, vaikka hänen elämänsä urbaanissa suurkaupungissa on ollut yhtä tylsää kuin Jönnköpingissä.
On rasismia kuvitella, että mieheni on auttamatta erilainen, koska hän on muualta.
Sellaisilla ihmisillä emme vaivaa päätämme.
Keskitymme sen sijaan vaikkapa niihin pieniin kantasuomalaisiin, jotka puolisoni työpaikalla kuljettavat kättään hänen mustalla parransängellään hämmästellen.
Ja hyväksyvät näkemänsä kyselemättä.
He ovat niitä, joiden mielipiteellä on merkitystä. Uudet, uljaat suomalaiset.
Minun rakkaani tekee monikulttuurisuustyötä pelkällä olemassaolollaan. Eikä sille yksikään rasisti mahda mitään.
20 sunnuntai Jou 2015
Avainsanat
avioliitto, joulu, maahanmuuttaja, puoliso, rakkaus, siippa, suomalaiset tavat, Suomi
Posted by merieskola | Filed under Puoliso, Siippa
30 maanantai Mar 2015
Posted Maahanmuuttaja, Maahanmuutto, Suomalainen yhteiskunta
inAvainsanat
Halusimme toimittajakollegani Vesa Vattulaisen kanssa kokeilla, toimiiko journalismin joukkorahoituspalvelu Rapport.
Laadimme marraskuun puolivälissä juttuidean siitä, mikä maahanmuuttajissa tai toiseudessa pelottaa. Asetimme rahoituksen keräysajaksi kuukauden.
Julkaisimme ideamme juuri ennen Pariisin-iskuja, pakolaistulvaa ja Kempeleen-raiskausta.
Karma puri meitä ahterista.
Me kaikki tiedämme jo, mikä maahanmuutossa pelottaa.
29 maanantai Jou 2014
Posted Avioliitto, Maahanmuuttaja, Maahanmuutto, Puoliso, Suomalaiset tavat
inAvainsanat
EU, Iso-Britannia, maahanmuuttaja, Rajavartiolaitos, rakkaus, suomalaiset tavat, Suomi, viisumi
Meidän piti viettää joulu Lontoossa tytärpuolieni kanssa, mutta siipan matka loppui Pirkkalan lentokentälle.
Onneksi saattajina oli Suomen poliisi eikä Stanstedtin lentokentän maahanmuuttoviranomaiset.
Tajusimme vasta matkaa edeltävänä iltana, ettei Iso-Britannia olekaan Schengen-maa. Oleskelulupa Eurooppaan ei siis riittänytkään matkustamiseen.
Soitettuani paniikissa Suomen Rajavartiolaitokseen, Englannin suurlähetystöön ja Suomen konsulaattiin Lontoossa selvisi, että perhesiteiden perusteella Euroopan kansalaisen kanssa naimisissa oleva ei-eurooppalainen olisi voinut matkustaa, mutta siihen olisi tarvittu EEA Family Permit.
Sitä emme enää ehtineet illalla saada.
Jouluaattona istuin sitten tytärpuolieni kanssa Cutty Sark -pubissa Lontoon Greenwichissä, söin perinteistä fish & chips -annosta ja kuuntelin humalaisten brittien laulua alakerrasta.
Joulupäivänä Lontoossa oli niin hiljaista, ettei metrokaan jyrissyt hotellihuoneemme alla kokonaiseen vuorokauteen. Ruokaa sai vain muslimien pitämistä pizzerioista.
Puolisoni vietti joulunsa suomalaisessa joulupöydässä, sukulaisten ympäröimänä. Joulupäiväksi hän sai kutsun toiseen perheeseemme. Kolmanteen kutsun lähettäneeseen perheeseen puolisoni ei olisi kahdessa päivässä enää ehtinyt.
Suomalaiset näyttivät meille kirkkaasti, että jouluna kaikkien sydämet ovat täynnä rakkautta ja hyväntahtoisuutta.
18 torstai Jou 2014
Posted Maahanmuuttaja, Puoliso, Siippa, Suomalaiset tavat
inAvainsanat
Puolisoni rakastaa suklaata. Huonoina päivinä Fazerin tehdas lienee hänelle ainoa syy yhä pysyä Suomessa.
Mutta ostamaani suklaista joulukalenteriaan hän ei muista avata! Miekkoselle kasaantuu luukkuja avattavaksi päivätolkulla.
Itse en perusta suklaasta, mutta olen järkyttynyt moisesta kalenterikäyttäytymisestä. 40 vuotta suomalaisia jouluja on iskostanut päähäni adventtikalenterin oikean avaamistiheyden.
Kun veljeni oli perheineen meillä viikonloppuna kahvilla, siippa innostui tarjoamaan pöytäseurueelle suklaata omasta kalenteristaan! Veljenpoikani katsoi siippaa silmät kauhusta laajenneina ja kieltäytyi mykkänä.
Ennen seuraavia vieraita jouduin huomauttamaan siipalle tiukasti, ettei ruveta sitten mihinkään kalenteritarjoiluihin, kiitos.
05 perjantai Jou 2014
Avainsanat
itsenäisyyspäivä 2014, linnanjuhlat, suomalaiset tavat, Suomi
Miten selittää maahanmuuttajalle, että Suomen tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto televisiosta katseltuna on järkihommaa?