Avainsanat

, , , , , , , , ,

Koska aviomiehelläni on musta tukka ja ruskeat silmät, joidenkin suomalaisten mielestä on hyväksyttävää tuijottaa häntä vihamielisesti vaikkapa bussissa.

Mulkoilla minua, kun kaulailen puolisoani kadulla.

Kiilata meidät Lidlin kassajonossa, muka ”vahingossa”.

Levittää meistä pikkusieluisia valheita julkisesti, tuntematta meitä lainkaan.

Kuvitella, että mieheni on elänyt ”sodan kauhuja”, vaikka hänen elämänsä urbaanissa suurkaupungissa on ollut yhtä tylsää kuin Jönnköpingissä.

On rasismia kuvitella, että mieheni on auttamatta erilainen, koska hän on muualta.

Sellaisilla ihmisillä emme vaivaa päätämme.

Keskitymme sen sijaan vaikkapa niihin pieniin kantasuomalaisiin, jotka puolisoni työpaikalla kuljettavat kättään hänen mustalla parransängellään hämmästellen.

Ja hyväksyvät näkemänsä kyselemättä.

He ovat niitä, joiden mielipiteellä on merkitystä. Uudet, uljaat suomalaiset.

Minun rakkaani tekee monikulttuurisuustyötä pelkällä olemassaolollaan. Eikä sille yksikään rasisti mahda mitään.