Mitäs me raivottaret, Minna Canth!

Avainsanat

, , , , , , ,

Parasta on lukijoiden palaute, toistavat kirjailijat aina. Mutta klisee on totta.

Esikoiskirjani julkaisussa kaikkein ihmeellisintä on ollut se, että jossain joku, joskus, kuuntelee tai lukee kirjoittamiani sanoja – ja parhaassa tapauksessa ajatus, tunne, jonka olen yrittänyt liu’uttaa sanojen välityksellä aivoistani lukijalle, saapuu perille.

That’s magic, ladies and gentlemen.

Lähes kaikki palaute on ollut myönteistä. Ihmiset ovat aivan käsittämättömän kilttejä ja haluavat ilahduttaa; kirjani luettuaan he tarttuvat puhelimeen, Whatsappiin, Messengeriin tai Instagramiin kertoakseen, että kirjani kosketti, itketti, oli luettu yhdeltä istumalta.

Moni sanoo, ettei sitä voi laskea käsistään. Moni käyttää sanaa “pakahduttava”.

Käsittämättömän moni kiittää kirjasta. Olen nöyryydestä äimälläni, en mielestäni ole tehnyt mitään kiittämisen arvoista. Kirjoitin vain kirjan. Mahtavaa, jos se ilahduttaa.

Osa palautteesta on kommentoinut kirjani väitettyä “raivokkuutta”. Kirjailijakollegani Venla Pystysen itsemurharomaanissa En voi lakata ajattelemasta kuolemaa (WSOY 2022) on yksi kirosana, minulla niitä on viisi. Viisi.

Tekeekö se minusta “raivoisan”, kun kirjani Ehdin rakastaa häntä alkuosassa kerron, miltä pikkulapsesta tuntuu menettää äiti? Kirjani loppuosassa kiukkuni laantuu sarkasmiksi, vaikka tarinan varrella on paljon laiminlyöntejäkin.

Kertooko se sittenkin tästä suomalaisesta yhteiskunnastamme ja tunneilmastostamme, psyykkisestä perinnöstämme, että muutama raivon ilmaisu kirjassa saa osakseen valtavaa huomiota? Pitäisikö muidenkin ilmaista raivoaan vähän enemmän?

Entä jos olisin mies – Henrik Tikkanen, Pentti Saarikoski, Juha Vuorinen – moitittaisiinko minua raivosta?

Tampereen yliopiston teatterin ja draaman tutkimuksen professori Hanna Sutela kommentoi vuonna 2006 Helsingin Sanomille, että kirjailija Minna Canthin aikaan väkivaltaisen naisen kuvaaminen kirjallisuudessa oli “tavatonta”, ja kirjailija “sai kuulla kunniansa”. Hänet leimattiin aggressiiviseksi, eli epänaiselliseksi.

Jos pääsen oikeutetulla raivollani samaan sarjaan kuin Minna, en valita! Mutta voisivatko yhteiskuntamme asenteet kuitenkin valua 1800-luvulta pikkuhiljaa kohti nykypäivää?

Esikoisromaanini ilmestyi helmikuussa 2023

Avainsanat

,

Kustannusyhtiö WSOY julkaisi esikoisromaanini Ehdin rakastaa häntä helmikuussa 2023.

Teos on tarina äidistäni, joka kuoli liian varhain – ja siitä, mikä vaikutus hänen kuolemallaan oli meihin jäljellejääneisiin.

Kirjani on myös mysteerikertomus; yritys selvittää, mitä oikein tapahtui. Puolustuspuhe naiselle, jota kukaan muu ei ole koskaan puolustanut ja rakkauskirje äidille, joka ei voi enää vastata.

Interviewing Adler-Olsen

Avainsanat

, , , , , ,

I had the pleasure of interviewing the Danish crime writer Jussi Adler-Olsen for the Helsinki Crime Fiction Festival 2022. The recorded half hour interview will be shown at the festival on the 19th August and later on YouTube.

We discuss Jussi’s latest Department Q novel, Natrium Chloride (2022), his main characters, the themes in his work – and the destiny of the 10 part series that is drawing to a close. Mr. Adler-Olsen doesn’t lack charm or good stories, so I pity the guys who had to edit the screening to a suitable lenght…

Last, and for the first time, I met Mr. Adler-Olsen and his lovely wife Hanne was at their summer cottage somewhere in the Danish archipelago six years ago. Their house was so interesting that me & the photographer wished we would have been on an assignment for an interior design magazine and not a weekly!

Mrs. Hanne served us an immaculate Danish lunch feast with drinks and all while her husband kept us entertained with endless stories.

The obviously happy husband also told us each day starts with the spouses having breakfast together – and ends watching a film together. “A day without watching a film is a day wasted”, he said.

Couldn’t agree more.

Presidenttisitaatteja, osa 4

Avainsanat

, , , ,

”Nuoruudessaan itävaltalaisen kreivin kanssa naimisissa ollut Gertrud d’Arco ei tosin ollut enää kukkeimmassa iässä hänkään, mutta hoikka, elegantti ja älykäs hän oli, lisäksi varakas, kaikki ominaisuuksia, joille Mannerheim antoi arvoa.”

(SAKARI VIRKKUNEN: MANNERHEIM – MARSALKKA JA PRESIDENTTI, OTAVA 1989)

 

Suomi, kesäparatiisi

Avainsanat

, , , , , ,

Saimme valokuvaaja Petri Mularin kanssa käskyn lähteä Somerolle tanssilavalle kesän ensimmäisenä perjantaina.

Vastassa oli juuri sellainen nostalgiaidylli kuin voi odottaakin: aurinkoisen kesäillan valo siivilöityi vinosti ikkunoista puiselle tanssilattialle, jossa vakavat suomalaiset väänsivät tangoa naama peruslukemilla.

Meillä oli valitettavasti kiire tehdä juttu ja päästä takaisin Helsinkiin ennen keskiyötä. Meitä odottivat seuraavana päivänä yhteensä seitsemät lakkiaiset. Mutta minä olisin voinut katsella tanssilattiaa loputtomiin.

Saatte varastaa idean oitis: kesäisistä tanssilavoista pitäisi tehdä tosi-tv-ohjelma! Parkettihan oli täynnä toimintaa ja tunteita.

Artistia halataan lavan edessä, bändin jäsenet vitsailevat takahuoneessa, tanssiopettajat jättävät vauvansa hoitotädin huomaan, tanssiyleisön joukossa on seksuaalivähemmistöjä ja huomattavan persoonallisia tanssijoita. Mitä tuokin yksi tuolla veivaa? Vanha pappahan loikkii kohta ulos huoneesta, jos ei rauhoitu jenkkansa kanssa!

Ja se nuori kaunotar, jonka edessä on jatkuva jono.

Uskon, että suomalainen tanssilava on viimeinen seksuaalivallankumouksen demokraattinen linnake, jossa vanha totinen mies uskaltaa vielä hakea lähikontaktia nuoren naisen kanssa tulematta naurunalaiseksi – tai syytteen alaiseksi.

Somero, saanko tulla pian takaisin?

Somero_ME

Koska toimittajan piti tehdä työtään, en ehtinyt napata kuin yhden valokuvan. Ehkä elämäni huonoimman.

Kiitos, Nurmijärvi!

Avainsanat

, , ,

Minulla oli huono päivä. Rahahuolet vaivasivat, päätä särki, verottajalla oli asiaa. Päätin pahentaa tilannetta googlaamalla nimeni.

Räjähdin nauruun, kun löysin (entisen kotikuntani) Nurmijärven Uutisista toimittaja Jari Pietiläisen jutun tuoreesta tietokirjastani Presidenttien lemmikit (Docendo 2019).

”Heidän puolustuksekseen kannattaa kuitenkin huomioida, että Paasikivellä oli… siilitukka”, Pietiläinen veistelee presidenteistämme, joilla ei ollut lemmikkejä.

 

Presidenttisitaatteja, osa 3

Avainsanat

, , ,

Sanopas nyt eräitä asioita:

1) miten paljon tarvitset rahaa?
2) tiedätkö, missä on Palmolive-partavaahtotuubini?
3) missä on tämän harmaan puvun tilkkuja?
4) miten pojat ynnä itsesi kanssa jaksavat?
5) tykkäätkö minusta?

(URHO KEKKONEN KIRJEESSÄÄN VAIMOLLEEN HELSINGISSÄ 9.7.1929)

Kekkosen keittiömestarin jalanjäljissä

Avainsanat

, , , , , , , ,

Kuka olisi arvannut, että saan helsinkiläisen klassikkoravintola ”Risuhokin” uudelleen avautumisenkin yhdistettyä presidentteihimme?

Meilahden Pihlajatiellä helmikuun puolivälissä avanneen uusvanhan ravintola Meiccun ravintoloitsijana toimii nimittäin Eija Salonen, presidentti Kekkosen kuuluisan keittiömestari Leo Salosen entinen miniä.

Jos haluat nauttia hienosti restauroidusta ravintolamiljööstä, mene Meiccuun. Jos rakastat Paavo Tynellin valaisimia, mene Meiccuun. Jos olet Kaurismäki-fani, luulisi olevan jo Meiccussa. Jos pidät Vorschmackista tai Oskarinleivästä, pidät Meiccustakin.

Ja jos et tiedä, miten prinssi Bertil liittyy kampelaan, ei se mitään – en minäkään.

IMG_8148

Ravintola Meiccun romanttinen sivupöytä kahdelle. Kuva: Meri Eskola

Presidenttisitaatteja, osa 2

Avainsanat

, , ,

”Eräs toimittaja sai päätoimittajaltaan kiivaan määräyksen poistua hotellin baarista ja etsiä oikea lehtijuttu, joka varmasti löytyisi Suomen kunnianarvoisan ja sankarillisen sotamarsalkan luota.

Toimittaja ilmoitti lehdelle suorasukaisen arvionsa Mannerheimin tavoitettavuudesta: ”Mannerheimiin mahdotonta saada yhteyttä. Yritänkö Jeesusta Kristusta?”

JONATHAN CLEMENTS: MANNERHEIM – PRESIDENTTI, SOTILAS, VAKOOJA. DOCENDO 2009.