Länsimainen harha

Avainsanat

, , , , , , , , , ,

Muutimme saarelle, talvisin kauas ensiapupalveluiden ulottumattomiin. Ensimmäisenä iltanamme siippa leikkasi perunaveitsellä sormeensa.

Mies oli ollut kolme viikkoa äitinsä ruokapatojen ääressä ja meni tyylipuhtaaseen paniikkiin, kun suomalaisvaimolle olisi pitänyt yllättäen ja pyytämättä laittaa ruokaa.

Vaimo makasi migreenissä, verenpainelääkkeissään ja flunssassaan sängyssä. Vaimo päätyi valmistamaan makaronilaatikon loppuun, kun veri alkoi lentää keittiössä.

Kirosin noin tuhannennen kerran, miksen voi olla naimisissa jäyhän suomalaisuroon kanssa, joka tekee makaronilaatikon vaikka päällään seisten! Murahtelee korkeintaan kaksi tavua ohimennen.

Miksi keittiössäni sen sijaan luistelee tämä haavanlehtimäinen mimosa, joka hermostuu pienimmästäkin vastuullisesta kotityöstä?

Koska hänen kulttuurissaan miehiä ei opeteta kotitöihin, perheyksikön jaettuun vastuuseen, velvollisuudentuntoon eikä toisten huomioimiseen.

Heitä opetetaan, nähdäkseni, sen sijaan puhumaan tunteistaan, ilmaisemaan itseään ja jakamaan ympärilleen iloa.

Mies-parkani.

Hän joutuu olemaan naimisissa naisen kanssa, joka yhä kuvitelee suomalaisen kulttuurin olevan jollain tavalla ylivertainen.

Rasisti häviää aina

Avainsanat

, , , , , , , , ,

Koska aviomiehelläni on musta tukka ja ruskeat silmät, joidenkin suomalaisten mielestä on hyväksyttävää tuijottaa häntä vihamielisesti vaikkapa bussissa.

Mulkoilla minua, kun kaulailen puolisoani kadulla.

Kiilata meidät Lidlin kassajonossa, muka ”vahingossa”.

Levittää meistä pikkusieluisia valheita julkisesti, tuntematta meitä lainkaan.

Kuvitella, että mieheni on elänyt ”sodan kauhuja”, vaikka hänen elämänsä urbaanissa suurkaupungissa on ollut yhtä tylsää kuin Jönnköpingissä.

On rasismia kuvitella, että mieheni on auttamatta erilainen, koska hän on muualta.

Sellaisilla ihmisillä emme vaivaa päätämme.

Keskitymme sen sijaan vaikkapa niihin pieniin kantasuomalaisiin, jotka puolisoni työpaikalla kuljettavat kättään hänen mustalla parransängellään hämmästellen.

Ja hyväksyvät näkemänsä kyselemättä.

He ovat niitä, joiden mielipiteellä on merkitystä. Uudet, uljaat suomalaiset.

Minun rakkaani tekee monikulttuurisuustyötä pelkällä olemassaolollaan. Eikä sille yksikään rasisti mahda mitään.

Laulu avioeron autuudesta

Avainsanat

, , , , , ,

Jos se ystävistä, sukulaisista ja kadunmiehistä olisi kiinni, pysyisin glögisheikin kanssa onnellisesti naimisissa elämäni loppuun saakka.

Pelkästään ulkopuolisten järisyttävän tahdonvoiman avulla.

Niin paljon on ”ystäviä”, jotka seurustelevat kanssani sosiaalisesti vain niin kauan, kun olen osa onnellista kokonaisuutta.

Heille sopivaa kokonaisuutta. Mitä tahansa kokonaisuutta.

Niin paljon ihmiset pelkäävät toisten eroja. Niin pelottavia ovat villit sinkut.

Koska erot väläyttävät mahdollisuutta, että sama voi sattua kenelle vaan. Minulle. Sinulle?

(Kyllä, juuri sinulle.)

Ikään kuin eroaminen olisi häpeä tai ongelma! Kulissi rehellisyyttä tavoiteltavampaa.

Kun seuraavan kerran tykkään kaverin pariselfiestä Facebookissa, tekooni sisältyy ääneenlausumaton varaus.

Heillä on lupa olla myös onnettomia.

Mikä maahanmuuttajissa pelottaa?

Avainsanat

, , , ,

Halusimme toimittajakollegani Vesa Vattulaisen kanssa kokeilla, toimiiko journalismin joukkorahoituspalvelu Rapport.

Laadimme marraskuun puolivälissä juttuidean siitä, mikä maahanmuuttajissa tai toiseudessa pelottaa. Asetimme rahoituksen keräysajaksi kuukauden.

Julkaisimme ideamme juuri ennen Pariisin-iskuja, pakolaistulvaa ja Kempeleen-raiskausta.

Karma puri meitä ahterista.

Me kaikki tiedämme jo, mikä maahanmuutossa pelottaa.

Minä en pystyisi samaan

Avainsanat

, , , , , ,

Kaksi vuotta.

Kului kaksi vuotta Suomessa ennen kuin puolisoni sai kutsun elämänsä ensimmäiseen suomalaiseen työhaastatteluun. Tänään jännitetään!

Ensimmäinen puoli vuotta odotettiin.

Kelan päätöstä sosiaaliturvaan kuulumisesta, TE-keskuksen virkailijan puheille pääsyä, TE-keskuksen ruuhkautuneita kieliopintojonoja, TE-keskuksen päätöstä kielikoulutukseen pääsystä.

Suomen valtion takaamaan integraatiokielikoulutukseen päästyään siippani on työskennellyt joka päivä sen eteen, että hänestä tulisi tämän yhteiskunnan täysivaltainen, työssäkäyvä jäsen.

Siippa suoritti kielikoulun parhain arvosanoin, meni työharjoitteluun päiväkotiin, sai työkokeilupaikan samasta päiväkodista. Puolen vuoden sopimuksen umpeuduttua hommasi itselleen toisen työkokeilupaikan toisesta päiväkodista.

Järkkäsi itselleen tarvittavat Kela-paperit, työsopimuksen ja rikosrekisteriotteen, suomeksi asioiden.

Kun päiväkoti oli heinäkuussa kiinni, siippa siirtyi kuukaudeksi toiseen päiväkotiin töihin. Kun suomalaiset lomailivat kesämökeillään, mies Pakistanista leikki pellavapäisten suomalaislasten kanssa hippaa tarhanpihalla.

Kesälomaa ei pitänyt päivääkään.

Tänään on ensimmäinen työhaastattelu. Toivoisin, että haastattelija näkisi videon siipasta leikkimässä päiväkotilasten kanssa. Hänet palkattaisiin siltä istumalta.

Sinä päivänä, kun siippa saa ensimmäisen kokopäiväisen suomalaisen työsuhteensa, hänen suuri unelmansa toteutuu. Hänestä tulee yhdenvertainen kantasuomalaisten kanssa.

Työssäkäyvä kansalainen.

Mitään muuta hän ei elämässä toivo.

Kuka näistä selvän ottaa?

Avainsanat

, , , , , , , ,

En minäkään tajuaisi tuon taivaallista sikheistä, shiiamuslimeista tai Eid-juhlasta, ellen olisi naimisissa Pakistanin punjabilaisen sunnimuslimin kanssa. Joka tosin ei paastoa, rukoile tai pidä ruokotonta hyveellisyyspartaa.

Kolmen vuoden muslimiliiton jälkeen on yhä vaikea muistaa, että kaikki arabit eivät ole muslimeja – ja toisinpäin. Vai miten se meni.

Ja mitä tekemistä niillä persialaisilla oli kaiken kanssa?

Nyt on hyvä hetki muillakin suomalaisilla päivittää ymmärryksensä muiden ihmisten uskonnoista, etnisistä taustoista (mitä sillä tarkoitetaan?) ja kansallisuuksista. Erityisesti jos joutuu käyttämään termejä päivätyössään.

Kun tämä eksoottinen maahanmuuttovyöry näyttää tulleen jäädäkseen.

Emme mekään haluaisi, että suomalaisista puhuttaessa esimerkiksi jonkinlaista määrittelemätöntä uusimaalaisuutta pidettäisiin hallitsevimpana kansallisena piirteenämme.

Tai mitä tahansa muuta määritelmää, joka Wikipediasta ensimmäisenä tulee kohdalle.

Yhden asian kohdalla minullakin loppuu kotona englannintaito kesken, tosin. En millään osaa kuvata siipalle ’pohjalaisuutta’.

Perhe on pahin

Avainsanat

, , , ,

28-vuotias lankoni kotona Pakistanissa on löytänyt mieleisensä morsiamen. Vanhemmat ovat vierailleet toistensa luona, ja molempien perheiden hyväksyntä liitolle on kovaa vauhtia löytymässä.

Nyt näissä hallitusneuvotteluissa tarvitaan enää vain yhtä mielipidettä: minun.

Anoppi kertoi Skypessä, että koska olen perheen vanhin miniä ja hänen ”ykköstyttärensä”, minun hyväksyntäni langon avioliitolle on kriittinen tekijä.

Herranjumala, minäkö ryhtyisin esteeksi nuoren miehen elämän ainoalle parisuhteelle! Valehtelen koska tahansa, että tyttö on oikein kaunis ja sukuumme vallan sopiva, olkoon mikä tahansa hevosennaama hyvänsä.

Kaiken huipuksi häitä ei kuulemma voida pitää ennen kuin minä purjehdin Suomesta paikalle.

Koska olen äärimmäisen haluton palaamaan Pakistaniin enää milloinkaan, tämä alkaa muistuttaa kannaltani tukalaa panttivankitilannetta. Liikaa valtaa, jota en halua.

Aasialaisten mielestä tällaiset tukahduttavat sukulaissuhteet ovat aivan normaaleja. Perheenjäsenet tuottavat ilon ja onnen lisäksi toisilleen äärimmäisiä pattitilanteita ja jatkuvaa konfliktia.

Suomalaisille tällaisen valta-aseman syntyminen suvuissa olisi mahdottomuus.

Täällä sukua nähdään vain äärimmäisessä pakkotilanteessa. Ainoa, mihin kasvavilla lapsilla syntyy kiihkeitä suhteita, ovat heidän joukkourheiluharrastuksensa.

Mieheni on vaikea ymmärtää, ettemme halustamme huolimatta koskaan kykene tapaamaan sukulaisiamme.

Vaikea sitä on minunkin käsittää.

Läheltä näkevät vain likinäköiset

Avainsanat

, , , , ,

Otimme siipan kanssa aikalisän avioliittoomme.

Yhdessäelo kantakaupunkilaisessa yksiössämme ei enää ollut millään mittarilla kivaa kummallekaan. Siippa vuokrasi huhtikuun alusta itselleen osuuden kimppakämpästä, minä jäin kotiin.

Mukaansa mies otti yhden matkalaukullisen tavaraa. Enempää hänellä ei ollut maahan muuttaessaankaan mukanaan.

Jos elämämme olisi tositelevisio-ohjelma Ensitreffit alttarilla, eikä tosielämän Tokat treffit alttarilla -avioliitto, tässä kohtaa pastori Kananen kysyisi meiltä: ”Tahdotteko jatkaa avioliittoa, vai tahdotteko erota?”

Vastaisimme, ettemme tiedä.

Haluamme roikkua siinä kuuluisassa löysässä hirressä nyt tovin. Tunnustella asioita rauhassa.

Tyhmempi luulisi, että aviomieheni islaminuskoisessa kotimaassa painostus avioliiton jatkamiseen olisi suurempi kuin täällä Suomessa. Minut on yllättänyt, miten moni suomalainen läheiseni haluaa meidän ehdottomasti pysyvän yhdessä, meni syteen tai saveen.

Joillekin se on niin tärkeää, että he suorastaan kieltäytyvät kuulemasta mitään muuta.

Ei persumultahallituksen tuomaa arvokonservatismia tarvitse pelätä. Se on jo täällä.