Läheltä näkevät vain likinäköiset

Avainsanat

, , , , ,

Otimme siipan kanssa aikalisän avioliittoomme.

Yhdessäelo kantakaupunkilaisessa yksiössämme ei enää ollut millään mittarilla kivaa kummallekaan. Siippa vuokrasi huhtikuun alusta itselleen osuuden kimppakämpästä, minä jäin kotiin.

Mukaansa mies otti yhden matkalaukullisen tavaraa. Enempää hänellä ei ollut maahan muuttaessaankaan mukanaan.

Jos elämämme olisi tositelevisio-ohjelma Ensitreffit alttarilla, eikä tosielämän Tokat treffit alttarilla -avioliitto, tässä kohtaa pastori Kananen kysyisi meiltä: ”Tahdotteko jatkaa avioliittoa, vai tahdotteko erota?”

Vastaisimme, ettemme tiedä.

Haluamme roikkua siinä kuuluisassa löysässä hirressä nyt tovin. Tunnustella asioita rauhassa.

Tyhmempi luulisi, että aviomieheni islaminuskoisessa kotimaassa painostus avioliiton jatkamiseen olisi suurempi kuin täällä Suomessa. Minut on yllättänyt, miten moni suomalainen läheiseni haluaa meidän ehdottomasti pysyvän yhdessä, meni syteen tai saveen.

Joillekin se on niin tärkeää, että he suorastaan kieltäytyvät kuulemasta mitään muuta.

Ei persumultahallituksen tuomaa arvokonservatismia tarvitse pelätä. Se on jo täällä.

Meillä ei jaeta kotitöitä

Avainsanat

, , ,

”Aion pestä pyykkiä kaksi koneellista lähiaikoina”, siippa loihi lausumaan eräänä iltana kesken päivällisen.

Olin pudota tuolilta.

Mies, joka ei ole 1,5 vuoteen ”oppinut” käyttämään pesutupaamme, varaisi nyt itse pyykkivuoron ja pesisi kaksi koneellista vaatteitaan?!

Kun pyykkipäivä koitti, yksiömme lattialle ilmestyi kaksi pinoa. Toinen sisälsi lähinnä vaaleaa hienopyykkiä – ja punaisia puuvillasukkia. Toinen oli 60-asteista tummaa pyykkiä – ja minun hepeneitäni.

Ei ole vaikea arvata, kuka päätyi lajittelemaan siipan pyykit uudestaan. Olisi ollut muutakin tekemistä.

Edellisen pyykkioperaation jälkeen sain kuulla entiseltä talonmieheltämme, että siippa oli minulta salaa käynyt pyytämässä häneltä apua pesuohjelman valitsemisessa.

Meidän taloyhtiössämme edes aviomiesten vajavaiset kodinhoitotaidot eivät pysy salassa.

Meiltä kysytään usein kulttuurieroista

Avainsanat

, , , ,

5 ASIAA, JOITA MINÄ EN OSAA PUOLISON KOTIMAASSA

  1. Ruoan syöminen oikealla kädellä
  2. Huiviin verhoutuminen julkisilla paikoilla
  3. Sen tajuaminen, ettei nainen voi kulkea yksin kaupungilla.
  4. Sen tajuaminen, ettei nainen ylipäänsä kävele minnekään koskaan.
  5. Ventovieraiden tuijottamisen sietäminen

5 ASIAA, JOITA SIIPPA EI OSAA SUOMESSA

  1. Vaimon kädestä pitäminen kävellessä
  2. Keinussa keinuminen
  3. Uiminen
  4. Viinan juonti
  5. Salmiakin syönti

Monenlaisia ystävänpäiviä

Avainsanat

,

Helmikuun 14. päivänä aviopuolisoni kotimaassa papisto muistuttaa kansalaisille, että Pyhän Valentinuksen päivänä pitäisi juhlia Kunniapäivää – vastalauseena länsimaiselle haureudelle, kunniattomuudelle ja hävyttömyydelle.

Meillä kotona Suomessa ei juhlittu minkäänlaista haureutta.

Aamulla vain siipan aamiaislautaselta löytyi sydämenmuotoista suklaata. Minun lautaseni oli tyhjä. Kaikki punaiset ruusutkin olivat yhä kukkakaupassa.

Siippa oli päättänyt keskenään, että samalle viikolle osunut toisen etunimeni (!) nimipäivän juhlinta oli oleellisempaa kuin ystävänpäivän hössötys.

Enempää väärässä miesparka ei olisi voinut olla. Edes illalla väkipakolla ostettu sushiannos ei helpottanut tuskaani. Olo oli kuin lapsella, joka löytää joululahjapaketistaan isotädin kutomat pässinpäkkimät.

Tunsin itseni osattomaksi.

Onneksi ystävänpäivä tuli sunnuntaina, kun tapasin pitkästä aikaa vanhan ystävän. Tai puolikälyn, sillä kauan sitten historian hämärässä seurustelin hetken hänen veljensä kanssa.

Olen aina ajatellut, että ihmisten kuvailut siitä, kuinka hyvän ystävän kanssa voi jatkaa vaikka vuosien kuluttua juttua ”siitä, mihin se viimeksi jäi”, on pelkkää legendaa.

Enää en ajattele niin. Tämän vanhan ystävän tapaaminen vastasi kevyesti suurinta suklaarasiaa, jonka siippa olisi voinut kaupoista löytää.

Jätä Hesarini rauhaan

Avainsanat

, , , ,

Mieheni päivittäinen hössötys ajaa minut toisinaan raivohulluuden partaalle.

Olen enimmäkseen täysin vakuuttunut siitä, ettei aamuhesarin noutamiseen kerrostaloasunnon postiluukusta tarvita kahta ihmistä, mutta saatan toki olla pahasti väärässä.

Uskoakseni mieheni kotimaan kulttuurissa yhteinen tekeminen on arvo sinänsä, kollektiivisuus on välittämisen symboli. Hössötys tulee sivuoireena.

Appivanhempieni talossa pelkkään aamupaahtoleivän valintaan osallistuu vähintään neljä ihmistä. Keskustelu asiasta on runsasta, eikä kukaan kuuntele toisia. Informaation välitys ei ole tapahtumalle leimallista.

Tehokkuus, vähäeleisyys ja olennaisen erottaminen alkavat mielessäni hahmottua yhä selvemmin suomalaisiksi – vai pohjoismaisiksi? – piirteiksi.

Puolisoni on silmiinpistävän huono erottamaan, mikä kulloisellakin hetkellä on olennaista; omien hiusten sukiminen vai tulipalon sammuttaminen.

Hänen mielestään suomalaiset puolestaan ovat ihmeellisiä: kykenevät rakentamaan talonsa, siivoamaan huushollinsa, kasvattamaan lapsensa ja keskustelemaan yhteiskunnallisista asioista päivällispöydässä henkeä vetämättä.

Samalla kun pystyttävät pihalleen savusaunaa ja virkkaavat taaperolleen päiväpeittoa.

Kaukana Strömsöstä

Avainsanat

, , , , , , ,

Greenwich_jouluMeidän piti viettää joulu Lontoossa tytärpuolieni kanssa, mutta siipan matka loppui Pirkkalan lentokentälle.

Onneksi saattajina oli Suomen poliisi eikä Stanstedtin lentokentän maahanmuuttoviranomaiset.

Tajusimme vasta matkaa edeltävänä iltana, ettei Iso-Britannia olekaan Schengen-maa. Oleskelulupa Eurooppaan ei siis riittänytkään matkustamiseen.

Soitettuani paniikissa Suomen Rajavartiolaitokseen, Englannin suurlähetystöön ja Suomen konsulaattiin Lontoossa selvisi, että perhesiteiden perusteella Euroopan kansalaisen kanssa naimisissa oleva ei-eurooppalainen olisi voinut matkustaa, mutta siihen olisi tarvittu EEA Family Permit.

Sitä emme enää ehtineet illalla saada.

Jouluaattona istuin sitten tytärpuolieni kanssa Cutty Sark -pubissa Lontoon Greenwichissä, söin perinteistä fish & chips -annosta ja kuuntelin humalaisten brittien laulua alakerrasta.

Joulupäivänä Lontoossa oli niin hiljaista, ettei metrokaan jyrissyt hotellihuoneemme alla kokonaiseen vuorokauteen. Ruokaa sai vain muslimien pitämistä pizzerioista.

Puolisoni vietti joulunsa suomalaisessa joulupöydässä, sukulaisten ympäröimänä. Joulupäiväksi hän sai kutsun toiseen perheeseemme. Kolmanteen kutsun lähettäneeseen perheeseen puolisoni ei olisi kahdessa päivässä enää ehtinyt.

Suomalaiset näyttivät meille kirkkaasti, että jouluna kaikkien sydämet ovat täynnä rakkautta ja hyväntahtoisuutta.

Joulukalenterin oikea käyttö

Avainsanat

, , ,

Puolisoni rakastaa suklaata. Huonoina päivinä Fazerin tehdas lienee hänelle ainoa syy yhä pysyä Suomessa.

Mutta ostamaani suklaista joulukalenteriaan hän ei muista avata! Miekkoselle kasaantuu luukkuja avattavaksi päivätolkulla.

Itse en perusta suklaasta, mutta olen järkyttynyt moisesta kalenterikäyttäytymisestä. 40 vuotta suomalaisia jouluja on iskostanut päähäni adventtikalenterin oikean avaamistiheyden.

Kun veljeni oli perheineen meillä viikonloppuna kahvilla, siippa innostui tarjoamaan pöytäseurueelle suklaata omasta kalenteristaan! Veljenpoikani katsoi siippaa silmät kauhusta laajenneina ja kieltäytyi mykkänä.

Ennen seuraavia vieraita jouduin huomauttamaan siipalle tiukasti, ettei ruveta sitten mihinkään kalenteritarjoiluihin, kiitos.

Ensitreffit alttarilla

Avainsanat

, , ,

Televisiokanava AVA ryhtyy loppiaisena näyttämään tosi-tv-ohjelmaa Ensitreffit alttarilla. Minun oli pakko päästä katsomaan ohjelman ennakkonäytös. Menin itse naimisiin toisilla treffeillä kaksi vuotta sitten.

Tutustuin kaakkoisaasialaiseen aviomieheeni kansainvälisellä nettideittipalstalla. Ensimmäinen tapaaminen oli hänen kotikaupunkinsa lentokentällä, kun lensin tapaamaan etäpoikaystävääni ensimmäisen kerran.

Viikon päätteeksi mies kosi, minä vastasin myöntävästi. Häät sovittiin seuraavan matkani yhteyteen jouluksi 2012. Oli jo käynyt selväksi, ettei Suomeen saa viisumia helposti, oleskeluluvan sen sijaan kyllä, jos on naimisissa. Mutta sitä varten pitää avioitua molemmissa maissa.

Häissäni oli tasan kaksi suomalaista vierasta. Häävieraista en tuntenut sulhaseni ydinperheen lisäksi ketään. Ilman viinaa, tanssia ja tuttuja ne olivat puuduttavimmat häät, joissa olen koskaan ollut.

Saimme kaikkiin avioliittopapereihimme vihdoin tarvittavat leimat ja papukaijamerkit vappuna 2013. Elokuussa mies pääsi muuttamaan Suomeen.

Kohta juhlimme jo toista hääpäivää Helsingissä.

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa asiantuntijat valitsevat kuudelle suomalaiselle sinkulle sopivat puolisot. Psykoterapeutti-seksuaaliterapeutti Maaret Kallio muistutti ohjelman pressitilaisuudessa, ettemme aina valitse kovin hyviä puolisoita itse. Miksemme siis antaisi asiantuntijan valita?

Minun nerokkaisiin parinvalintakriteereihini ei mitään asiantuntijoita tarvittu. Valitsin kasvot, joita komeampia en ollut koskaan nähnyt. Ne salpaavat vieläkin hengitykseni päivittäin.

Siitä hyvästä olen ehdottomasti ansainnut kaikki pikkumaiset parisuhderiitamme.