Otimme siipan kanssa aikalisän avioliittoomme.

Yhdessäelo kantakaupunkilaisessa yksiössämme ei enää ollut millään mittarilla kivaa kummallekaan. Siippa vuokrasi huhtikuun alusta itselleen osuuden kimppakämpästä, minä jäin kotiin.

Mukaansa mies otti yhden matkalaukullisen tavaraa. Enempää hänellä ei ollut maahan muuttaessaankaan mukanaan.

Jos elämämme olisi tositelevisio-ohjelma Ensitreffit alttarilla, eikä tosielämän Tokat treffit alttarilla -avioliitto, tässä kohtaa pastori Kananen kysyisi meiltä: ”Tahdotteko jatkaa avioliittoa, vai tahdotteko erota?”

Vastaisimme, ettemme tiedä.

Haluamme roikkua siinä kuuluisassa löysässä hirressä nyt tovin. Tunnustella asioita rauhassa.

Tyhmempi luulisi, että aviomieheni islaminuskoisessa kotimaassa painostus avioliiton jatkamiseen olisi suurempi kuin täällä Suomessa. Minut on yllättänyt, miten moni suomalainen läheiseni haluaa meidän ehdottomasti pysyvän yhdessä, meni syteen tai saveen.

Joillekin se on niin tärkeää, että he suorastaan kieltäytyvät kuulemasta mitään muuta.

Ei persumultahallituksen tuomaa arvokonservatismia tarvitse pelätä. Se on jo täällä.