Kaksi vuotta.

Kului kaksi vuotta Suomessa ennen kuin puolisoni sai kutsun elämänsä ensimmäiseen suomalaiseen työhaastatteluun. Tänään jännitetään!

Ensimmäinen puoli vuotta odotettiin.

Kelan päätöstä sosiaaliturvaan kuulumisesta, TE-keskuksen virkailijan puheille pääsyä, TE-keskuksen ruuhkautuneita kieliopintojonoja, TE-keskuksen päätöstä kielikoulutukseen pääsystä.

Suomen valtion takaamaan integraatiokielikoulutukseen päästyään siippani on työskennellyt joka päivä sen eteen, että hänestä tulisi tämän yhteiskunnan täysivaltainen, työssäkäyvä jäsen.

Siippa suoritti kielikoulun parhain arvosanoin, meni työharjoitteluun päiväkotiin, sai työkokeilupaikan samasta päiväkodista. Puolen vuoden sopimuksen umpeuduttua hommasi itselleen toisen työkokeilupaikan toisesta päiväkodista.

Järkkäsi itselleen tarvittavat Kela-paperit, työsopimuksen ja rikosrekisteriotteen, suomeksi asioiden.

Kun päiväkoti oli heinäkuussa kiinni, siippa siirtyi kuukaudeksi toiseen päiväkotiin töihin. Kun suomalaiset lomailivat kesämökeillään, mies Pakistanista leikki pellavapäisten suomalaislasten kanssa hippaa tarhanpihalla.

Kesälomaa ei pitänyt päivääkään.

Tänään on ensimmäinen työhaastattelu. Toivoisin, että haastattelija näkisi videon siipasta leikkimässä päiväkotilasten kanssa. Hänet palkattaisiin siltä istumalta.

Sinä päivänä, kun siippa saa ensimmäisen kokopäiväisen suomalaisen työsuhteensa, hänen suuri unelmansa toteutuu. Hänestä tulee yhdenvertainen kantasuomalaisten kanssa.

Työssäkäyvä kansalainen.

Mitään muuta hän ei elämässä toivo.