Avainsanat

, , , ,

Puolison myötä olen tutustunut maisemaan, jota voisi kutsua maahanmuuttaja-Suomeksi. Hän tutustuu luontevasti toisiin maahanmuuttajiin kielikoulussaan, osa-aikatyössään ja harrastuksissaan.

Lähes joka päivä siippa kertoo toinen toistaan ihmeellisempiä maahanmuuttotarinoita. Usein ne saavat minut voimaan pahoin.

On sietämätöntä kuulla, kuinka Suomeen hiljattain tullut muslimimies metsästää selvin päin humalaisia suomalaisnaisia yökerhoista. Tai lainaa kaupungin sosiaalitoimiston maksamaa asuntoaan Suomeen pyrkiville venäläisnaisille palveluksia vastaan.

Epäloogisesti ajattelen, että on jotenkin sentään tasavertaista, kun kaksi suomalaista tavoittelee toistensa huomiota baarissa yhtäläisesti juovuksissa.

En myöskään jaksaisi enää kuulla yhdestäkään ”nepalilaisesta” ravintolasta, joka on todellisuudessa laittomia oleskelulupia tehtaileva pakistanilaisyritys. Olemme lakanneet asioimasta Helsingin aasialaisrafloissa.

Viikonloppuna sain myönteisemmän maahanmuuttokokemuksen, kun osallistuimme siipan jalkapallojengin pikkujouluillallisille. (Olisi pitänyt arvata, että ruoka on erinomaista.) Vaimot ja tyttöystävät tosiaan oli kutsuttu mukaan.

Pidän latinojen tavasta huomioida tuttujen ihmisten seuraan saapuminen ja siitä poistuminen. Kukapa ei haluaisi lähteä bileistä kymmeniä poskipareja suudellen?

Tekisi kantasuomalaistenkin käytöstavoille terää, että lätkäjengin pikkujouluista poistuttaessa Pera kaartuisi luontevasti Kartsan tyttöystävän puoleen poskia hipoen.

Tosin meidän perheen muslimivahvistus on yhä niin kunnioittava vieraita naisia kohtaan, että tuskin suutelisi näiden kättäkään.