06 keskiviikko Maa 2019
Avainsanat
Sanopas nyt eräitä asioita:
1) miten paljon tarvitset rahaa?
2) tiedätkö, missä on Palmolive-partavaahtotuubini?
3) missä on tämän harmaan puvun tilkkuja?
4) miten pojat ynnä itsesi kanssa jaksavat?
5) tykkäätkö minusta?
26 tiistai Hel 2019
Posted in Suomalainen yhteiskunta, Suomen presidentit
Avainsanat
Helsinki, Kekkonen, Kuusihokki, Meiccu, Meilahti, ravintola, Risuhokki, UKK, uutuusravintola
Kuka olisi arvannut, että saan helsinkiläisen klassikkoravintola ”Risuhokin” uudelleen avautumisenkin yhdistettyä presidentteihimme?
Meilahden Pihlajatiellä helmikuun puolivälissä avanneen uusvanhan ravintola Meiccun ravintoloitsijana toimii nimittäin Eija Salonen, presidentti Kekkosen kuuluisan keittiömestari Leo Salosen entinen miniä.
Jos haluat nauttia hienosti restauroidusta ravintolamiljööstä, mene Meiccuun. Jos rakastat Paavo Tynellin valaisimia, mene Meiccuun. Jos olet Kaurismäki-fani, luulisi olevan jo Meiccussa. Jos pidät Vorschmackista tai Oskarinleivästä, pidät Meiccustakin.
Ja jos et tiedä, miten prinssi Bertil liittyy kampelaan, ei se mitään – en minäkään.
Ravintola Meiccun romanttinen sivupöytä kahdelle. Kuva: Meri Eskola
20 keskiviikko Hel 2019
Posted in journalismi, Presidenttien lemmikit, Suomen presidentit
Avainsanat
”Eräs toimittaja sai päätoimittajaltaan kiivaan määräyksen poistua hotellin baarista ja etsiä oikea lehtijuttu, joka varmasti löytyisi Suomen kunnianarvoisan ja sankarillisen sotamarsalkan luota.
Toimittaja ilmoitti lehdelle suorasukaisen arvionsa Mannerheimin tavoitettavuudesta: ”Mannerheimiin mahdotonta saada yhteyttä. Yritänkö Jeesusta Kristusta?”
15 perjantai Hel 2019
Posted in journalismi, Suomalainen yhteiskunta, Yleistä
Avainsanat
aino frilander, helsingin sanomat, journalismi, oikeakielisyys, simon anholt, suomen kieli
Älkää ymmärtäkö väärin: minä rakastan Hesaria. Vaikka olisin sellaisissa finanssiongelmissa, että joutuisin harkitsemaan isoäitini myymistä, tilaisin silti Helsingin Sanomat aamiaispöytääni.
Onneksi molemmat isoäitini lukevat aamulehtiään jo autuaammilla metsästysmailla.
Mutta. Olen toimittaja, ja minua ottaa päähän, kun kollegat muokkaavat alamme ammattikäytäntöjä omituiseen suuntaan.
Eikä tässä ole kyse vain minun mielipiteestäni, vaan lukijoista. Ovatko he ansainneet sen, että rapautamme journalistista kielenkäyttöä?
Jos opettaisin yhä lehtikirjoittamisen perusteita Espoon työväenopistossa, ottaisin Hesarin tämänpäiväisen jutun ”Mitä hyötyä Suomesta on muille?” keskustelunaiheeksi. Armoitettu kollegani Aino Frilander on nimittäin tehnyt erikoisen kielellisen valinnan ja lisännyt keskelle haastateltavansa, Simon Anholtin kommenttia hakasulut selittämään tämän kiroilua.
Miksi kusessa-sana on Hesarin toimittajan mielestä niin kamala, että siihen tarvitaan lapselliselta kuulostava huomautus: [Anholt kiroilee aika paljon.]?
Miksei toimittaja valinnut vapaasti suomentaen kommenttiin neutraalimpaa sanaa ”pulassa”? Tai ”nesteessä”, jos haluaisi olla omituinen? Mutta hakasulkuja omituisempaa ei ole.
Sitä paitsi, miksi Anholtin kiroilua pitää ylipäänsä selittää lukijalle? Kun ei lukija kuitenkaan kuule sitä.
Armoitettu toimituspäällikköni Otavamedian lastenlehtiyksikössä aikoinaan vastasi esimiehensä syytöksiin liiasta kiroilusta: ”Vitut kiroilen.”
11 maanantai Hel 2019
Posted in pop, Presidenttien lemmikit, Suomen presidentit
Avainsanat
Jani Leinonen, sankarit, Suomen presidentit, taide, Zetterberg Gallery
Kävin katsomassa supertaiteilija Jani Leinosen näyttelyn If These Are Our Heroes Who Needs Enemies galleria Zetterbergissä näyttelyn viimeisenä päivänä.
Kuva puhukoon puolestaan.
Jani Leinosen teokset Kekkonen I-IV näyttelyssä If These Are Our Heroes Who Needs Enemies 18.1.–10.2.2019.
23 keskiviikko Tam 2019
Posted in Presidenttien lemmikit, Suomen presidentit
Avainsanat
Docendo, Kyösti Kallio, Lauri Relander, Otava, Sakari Virkkunen, Suomen presidentit
”Jollei Kallio ollut jostakin tulossa hän oli jonnekin menossa, kuten Relander parhaina päivinään.”
20 sunnuntai Tam 2019
Posted in Presidenttien lemmikit, Suomen presidentit
Avainsanat
C.G.E. Mannerheim, Docendo, lemmikit, Suomen presidentit, Turku, Uutuskirja 2019
Kerroin veljelleni, että eräs varsinaissuomalainen mediataho oli kysellyt yhteystietojani kustantajaltani. Olin kauhuissani – mitä annettavaa minulla voi olla kenellekään!
Olen kaiken sanottavani Suomen presidenttien lemmikeistä sanonut maaliskuussa julkaistavassa kirjassani.
Veli ehdotti, että käännän haastattelun ”juurevan turkulaistaustani vaikutukseen kirjalliseen lahjakkuuteeni”.
”Juureva turkulaistaustani” alkoi hihityttää niin suunnattomasti, että olin tukehtua etelähelsinkiläiseen latteeni.
Toki kaikki isovanhempani ovat kotoisin Turusta ja Salon seudulta – Muurlasta, Halikosta sekä Uskelasta – vaikka itse olenkin syntynyt tukevasti Helsingin stadiin. En häpeä taustaani. Oikeasti.
Mutta juureva?
Kieltämättä juurevalta tuntuu isoäidin äiti, jota kutsuttiin meillä Helsinkissä ”Turun mummoksi”, vaikken häntä koskaan ehtinytkään näkemään. Tarinaan liittyy aviottomia lapsia, ulkomaalaisia aviomiehiä jotka tulivat Suomeen tekemään sveitsiläistä reikäjuustoa ja lähes lukutaidottoman mummelin legendaarinen maine lehtien myyjänä Turun kauppatorilla. Käsittääkseni.
Puutorilla? Vanhalla torilla? Wiklundin kulmalla?
Ymmärrän vielä jotenkin, että poloinen ihminen saattaa joutua selvittämään henkensä pitimiksi paroni Mannerheimin sata ja yksi konia (minä kun en osaa myydä lehtiä, joudun kirjoittamaan niihin), mutta 1900-luvun alun Turun torien miettiminen on jo aavistuksen liian paksua.
Seuraavaan kustannussopimukseen vaadin pykälän, että mikäli kirjallinen työ aiheuttaa tekijälleen hallitsemattomia pakkoajatuksia Suomen Turusta, tekijälle maksetaan ns. likaisen työn lisä.
Nyt tarvitsen veljeltä kertauskurssin suvusta, ennen kuin ne varsinaissuomalaiset soittavat.
02 torstai Hel 2017
Posted in Maahanmuuttaja, Maahanmuutto, pop, Puoliso, Siippa, Suomalainen yhteiskunta
Avainsanat
Elvis, frank zappa, integraatio, Kirjasto, Kotiutuminen, Mimi Rogers, Nicole Kidman, Pakistan, Suomi, The Beatles, Tom Cruise
Maahanmuuttajapuolison rivakassa kotiutumisessa Suomeen on se huono puoli, että minulla vähenevät hauskat jutunaiheet.
Blogin kirjoittaminenkin muuttuu suossa tarpomiseksi, kun siippa sujuvasti syö töissä torstaisin hernaria ja kiroilee loskasäätä selvällä suomella.
Onneksi amerikkalainen populaarikulttuuri synnyttää yhä ihmetystä.
C-kasettien ja musiikkivideoiden aikakaudella syntynyt puoliso ei ole päässyt täysillä kiinni Google-kulttuuriin, sillä hänen kotimaansa valtaapitävät ystävällisesti sensuroivat kansalaistensa pääsyä tiedon valtatielle. Vuonna 2012 pakistanilaiset vielä pääsivät surffaamaan YouTubeen, mutta pian sekin turmion pesä suljettiin.
Siipan pophistoriaosaaminen on reikäinen kuin Uuno Turhapuron paita. Se on erikoinen kooste huhupuheita, etsivätyötä ja intialaisten Bollywood-elokuvien musiikkiviitteitä.
Siippa tietää, että Tom Cruise oli naimisissa Mimi Rogersin kanssa, muttei tiedä tämän eronneen jo Nicole Kidmanista. Hän yllättää minut tyhjällä katseella, kun puheeksi tulevat The Beatles, John Lennon tai Elvis Presley. Imagine-biisin merkitystä en jaksa edes ryhtyä aukomaan.
Viimeksi elokuvaa katsoessamme eräässä repliikissä mainittiin Frank Zappa, ja siippa yllätti jälleen: ”Kuka hän oli?”
Minut nämä viattomat kysymykset lennättävät usein tiukkaan Google-selailuun. En osaa aina lonkalta vastata, oliko Zappa esimerkiksi hippi, hämy vai rokkari. Siipan tietämättömyys sivistää minuakin.
Nyt meillä kotona on pino Zappan levyjä, jotka mamu kävi hakemassa kirjastosta omalla kortillaan.
Mutta meistä kumpikaan ei tiedä, kuka oli sheikki Yerbouti.
30 tiistai Elo 2016
Posted in Maahanmuutto
Olemme muuttamassa. Kuun vaihteessa vanha asunto täytyy jynssätä huolella ennen luovuttamista, suomalaiseen tapaaan.
Saan aviomieheltäni Whatsapp-viestin.
– En voi pestä kylpyhuonetta. Cif on loppu.
– Ööh, sitä saa kaupasta lisää…? vastaan hämmentyneenä.
– Mutta sinähän sanoit, ettei vanhaan asuntoon saa enää ostaa mitään ylimääräistä!
– HAMMASTAHNALLAKO SE KYLPPÄRI SITTEN PESTÄÄN?!
Luoja paratkoon. Jonain päivänä vielä kirjoitan blogiin tästä sankarista. Eiku.
23 tiistai Hel 2016
Posted in Avioliitto, Maahanmuutto, Siippa, Suomalainen yhteiskunta, Suomalaiset tavat
Avainsanat
anoppi, avioliitto, kotityöt, maahanmuuttaja, Pakistan, pohjoismaat, rakkaus, siippa, suomalainen yhteiskunta, suomalaiset tavat, Suomenlinna
Muutimme saarelle, talvisin kauas ensiapupalveluiden ulottumattomiin. Ensimmäisenä iltanamme siippa leikkasi perunaveitsellä sormeensa.
Mies oli ollut kolme viikkoa äitinsä ruokapatojen ääressä ja meni tyylipuhtaaseen paniikkiin, kun suomalaisvaimolle olisi pitänyt yllättäen ja pyytämättä laittaa ruokaa.
Vaimo makasi migreenissä, verenpainelääkkeissään ja flunssassaan sängyssä. Vaimo päätyi valmistamaan makaronilaatikon loppuun, kun veri alkoi lentää keittiössä.
Kirosin noin tuhannennen kerran, miksen voi olla naimisissa jäyhän suomalaisuroon kanssa, joka tekee makaronilaatikon vaikka päällään seisten! Murahtelee korkeintaan kaksi tavua ohimennen.
Miksi keittiössäni sen sijaan luistelee tämä haavanlehtimäinen mimosa, joka hermostuu pienimmästäkin vastuullisesta kotityöstä?
Koska hänen kulttuurissaan miehiä ei opeteta kotitöihin, perheyksikön jaettuun vastuuseen, velvollisuudentuntoon eikä toisten huomioimiseen.
Heitä opetetaan, nähdäkseni, sen sijaan puhumaan tunteistaan, ilmaisemaan itseään ja jakamaan ympärilleen iloa.
Mies-parkani.
Hän joutuu olemaan naimisissa naisen kanssa, joka yhä kuvitelee suomalaisen kulttuurin olevan jollain tavalla ylivertainen.
Meri Eskola 