19 torstai Hel 2015
Posted in Avioliitto, Maahanmuutto, Siippa
Avainsanat
islam, käsin syöminen, maahanmuuttaja, muslimimaat, patriarkaatti
5 ASIAA, JOITA MINÄ EN OSAA PUOLISON KOTIMAASSA
5 ASIAA, JOITA SIIPPA EI OSAA SUOMESSA
16 maanantai Hel 2015
Posted in Avioliitto, Puoliso, Siippa, Suomalaiset tavat
Avainsanat
Helmikuun 14. päivänä aviopuolisoni kotimaassa papisto muistuttaa kansalaisille, että Pyhän Valentinuksen päivänä pitäisi juhlia Kunniapäivää – vastalauseena länsimaiselle haureudelle, kunniattomuudelle ja hävyttömyydelle.
Meillä kotona Suomessa ei juhlittu minkäänlaista haureutta.
Aamulla vain siipan aamiaislautaselta löytyi sydämenmuotoista suklaata. Minun lautaseni oli tyhjä. Kaikki punaiset ruusutkin olivat yhä kukkakaupassa.
Siippa oli päättänyt keskenään, että samalle viikolle osunut toisen etunimeni (!) nimipäivän juhlinta oli oleellisempaa kuin ystävänpäivän hössötys.
Enempää väärässä miesparka ei olisi voinut olla. Edes illalla väkipakolla ostettu sushiannos ei helpottanut tuskaani. Olo oli kuin lapsella, joka löytää joululahjapaketistaan isotädin kutomat pässinpäkkimät.
Tunsin itseni osattomaksi.
Onneksi ystävänpäivä tuli sunnuntaina, kun tapasin pitkästä aikaa vanhan ystävän. Tai puolikälyn, sillä kauan sitten historian hämärässä seurustelin hetken hänen veljensä kanssa.
Olen aina ajatellut, että ihmisten kuvailut siitä, kuinka hyvän ystävän kanssa voi jatkaa vaikka vuosien kuluttua juttua ”siitä, mihin se viimeksi jäi”, on pelkkää legendaa.
Enää en ajattele niin. Tämän vanhan ystävän tapaaminen vastasi kevyesti suurinta suklaarasiaa, jonka siippa olisi voinut kaupoista löytää.
31 lauantai Tam 2015
Posted in Maahanmuuttaja, Maahanmuutto, Siippa, Suomalainen yhteiskunta
Avainsanat
avioliitto, olennainen, siippa, suomalaiset tavat, tehokkuus
Mieheni päivittäinen hössötys ajaa minut toisinaan raivohulluuden partaalle.
Olen enimmäkseen täysin vakuuttunut siitä, ettei aamuhesarin noutamiseen kerrostaloasunnon postiluukusta tarvita kahta ihmistä, mutta saatan toki olla pahasti väärässä.
Uskoakseni mieheni kotimaan kulttuurissa yhteinen tekeminen on arvo sinänsä, kollektiivisuus on välittämisen symboli. Hössötys tulee sivuoireena.
Appivanhempieni talossa pelkkään aamupaahtoleivän valintaan osallistuu vähintään neljä ihmistä. Keskustelu asiasta on runsasta, eikä kukaan kuuntele toisia. Informaation välitys ei ole tapahtumalle leimallista.
Tehokkuus, vähäeleisyys ja olennaisen erottaminen alkavat mielessäni hahmottua yhä selvemmin suomalaisiksi – vai pohjoismaisiksi? – piirteiksi.
Puolisoni on silmiinpistävän huono erottamaan, mikä kulloisellakin hetkellä on olennaista; omien hiusten sukiminen vai tulipalon sammuttaminen.
Hänen mielestään suomalaiset puolestaan ovat ihmeellisiä: kykenevät rakentamaan talonsa, siivoamaan huushollinsa, kasvattamaan lapsensa ja keskustelemaan yhteiskunnallisista asioista päivällispöydässä henkeä vetämättä.
Samalla kun pystyttävät pihalleen savusaunaa ja virkkaavat taaperolleen päiväpeittoa.
29 maanantai Jou 2014
Posted in Avioliitto, Maahanmuuttaja, Maahanmuutto, Puoliso, Suomalaiset tavat
Avainsanat
EU, Iso-Britannia, maahanmuuttaja, Rajavartiolaitos, rakkaus, suomalaiset tavat, Suomi, viisumi
Meidän piti viettää joulu Lontoossa tytärpuolieni kanssa, mutta siipan matka loppui Pirkkalan lentokentälle.
Onneksi saattajina oli Suomen poliisi eikä Stanstedtin lentokentän maahanmuuttoviranomaiset.
Tajusimme vasta matkaa edeltävänä iltana, ettei Iso-Britannia olekaan Schengen-maa. Oleskelulupa Eurooppaan ei siis riittänytkään matkustamiseen.
Soitettuani paniikissa Suomen Rajavartiolaitokseen, Englannin suurlähetystöön ja Suomen konsulaattiin Lontoossa selvisi, että perhesiteiden perusteella Euroopan kansalaisen kanssa naimisissa oleva ei-eurooppalainen olisi voinut matkustaa, mutta siihen olisi tarvittu EEA Family Permit.
Sitä emme enää ehtineet illalla saada.
Jouluaattona istuin sitten tytärpuolieni kanssa Cutty Sark -pubissa Lontoon Greenwichissä, söin perinteistä fish & chips -annosta ja kuuntelin humalaisten brittien laulua alakerrasta.
Joulupäivänä Lontoossa oli niin hiljaista, ettei metrokaan jyrissyt hotellihuoneemme alla kokonaiseen vuorokauteen. Ruokaa sai vain muslimien pitämistä pizzerioista.
Puolisoni vietti joulunsa suomalaisessa joulupöydässä, sukulaisten ympäröimänä. Joulupäiväksi hän sai kutsun toiseen perheeseemme. Kolmanteen kutsun lähettäneeseen perheeseen puolisoni ei olisi kahdessa päivässä enää ehtinyt.
Suomalaiset näyttivät meille kirkkaasti, että jouluna kaikkien sydämet ovat täynnä rakkautta ja hyväntahtoisuutta.
18 torstai Jou 2014
Posted in Maahanmuuttaja, Puoliso, Siippa, Suomalaiset tavat
Avainsanat
Puolisoni rakastaa suklaata. Huonoina päivinä Fazerin tehdas lienee hänelle ainoa syy yhä pysyä Suomessa.
Mutta ostamaani suklaista joulukalenteriaan hän ei muista avata! Miekkoselle kasaantuu luukkuja avattavaksi päivätolkulla.
Itse en perusta suklaasta, mutta olen järkyttynyt moisesta kalenterikäyttäytymisestä. 40 vuotta suomalaisia jouluja on iskostanut päähäni adventtikalenterin oikean avaamistiheyden.
Kun veljeni oli perheineen meillä viikonloppuna kahvilla, siippa innostui tarjoamaan pöytäseurueelle suklaata omasta kalenteristaan! Veljenpoikani katsoi siippaa silmät kauhusta laajenneina ja kieltäytyi mykkänä.
Ennen seuraavia vieraita jouduin huomauttamaan siipalle tiukasti, ettei ruveta sitten mihinkään kalenteritarjoiluihin, kiitos.
05 perjantai Jou 2014
Avainsanat
itsenäisyyspäivä 2014, linnanjuhlat, suomalaiset tavat, Suomi
Miten selittää maahanmuuttajalle, että Suomen tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto televisiosta katseltuna on järkihommaa?
03 keskiviikko Jou 2014
Posted in Avioliitto, Puoliso, Siippa
Avainsanat
Televisiokanava AVA ryhtyy loppiaisena näyttämään tosi-tv-ohjelmaa Ensitreffit alttarilla. Minun oli pakko päästä katsomaan ohjelman ennakkonäytös. Menin itse naimisiin toisilla treffeillä kaksi vuotta sitten.
Tutustuin kaakkoisaasialaiseen aviomieheeni kansainvälisellä nettideittipalstalla. Ensimmäinen tapaaminen oli hänen kotikaupunkinsa lentokentällä, kun lensin tapaamaan etäpoikaystävääni ensimmäisen kerran.
Viikon päätteeksi mies kosi, minä vastasin myöntävästi. Häät sovittiin seuraavan matkani yhteyteen jouluksi 2012. Oli jo käynyt selväksi, ettei Suomeen saa viisumia helposti, oleskeluluvan sen sijaan kyllä, jos on naimisissa. Mutta sitä varten pitää avioitua molemmissa maissa.
Häissäni oli tasan kaksi suomalaista vierasta. Häävieraista en tuntenut sulhaseni ydinperheen lisäksi ketään. Ilman viinaa, tanssia ja tuttuja ne olivat puuduttavimmat häät, joissa olen koskaan ollut.
Saimme kaikkiin avioliittopapereihimme vihdoin tarvittavat leimat ja papukaijamerkit vappuna 2013. Elokuussa mies pääsi muuttamaan Suomeen.
Kohta juhlimme jo toista hääpäivää Helsingissä.
Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa asiantuntijat valitsevat kuudelle suomalaiselle sinkulle sopivat puolisot. Psykoterapeutti-seksuaaliterapeutti Maaret Kallio muistutti ohjelman pressitilaisuudessa, ettemme aina valitse kovin hyviä puolisoita itse. Miksemme siis antaisi asiantuntijan valita?
Minun nerokkaisiin parinvalintakriteereihini ei mitään asiantuntijoita tarvittu. Valitsin kasvot, joita komeampia en ollut koskaan nähnyt. Ne salpaavat vieläkin hengitykseni päivittäin.
Siitä hyvästä olen ehdottomasti ansainnut kaikki pikkumaiset parisuhderiitamme.
17 maanantai Mar 2014
Posted in Maahanmuutto, Siippa, Suomalaiset tavat
Avainsanat
CLE, maahanmuuttaja, pikkujoulut, poskisuudelma, suomalaiset tavat
Puolison myötä olen tutustunut maisemaan, jota voisi kutsua maahanmuuttaja-Suomeksi. Hän tutustuu luontevasti toisiin maahanmuuttajiin kielikoulussaan, osa-aikatyössään ja harrastuksissaan.
Lähes joka päivä siippa kertoo toinen toistaan ihmeellisempiä maahanmuuttotarinoita. Usein ne saavat minut voimaan pahoin.
On sietämätöntä kuulla, kuinka Suomeen hiljattain tullut muslimimies metsästää selvin päin humalaisia suomalaisnaisia yökerhoista. Tai lainaa kaupungin sosiaalitoimiston maksamaa asuntoaan Suomeen pyrkiville venäläisnaisille palveluksia vastaan.
Epäloogisesti ajattelen, että on jotenkin sentään tasavertaista, kun kaksi suomalaista tavoittelee toistensa huomiota baarissa yhtäläisesti juovuksissa.
En myöskään jaksaisi enää kuulla yhdestäkään ”nepalilaisesta” ravintolasta, joka on todellisuudessa laittomia oleskelulupia tehtaileva pakistanilaisyritys. Olemme lakanneet asioimasta Helsingin aasialaisrafloissa.
Viikonloppuna sain myönteisemmän maahanmuuttokokemuksen, kun osallistuimme siipan jalkapallojengin pikkujouluillallisille. (Olisi pitänyt arvata, että ruoka on erinomaista.) Vaimot ja tyttöystävät tosiaan oli kutsuttu mukaan.
Pidän latinojen tavasta huomioida tuttujen ihmisten seuraan saapuminen ja siitä poistuminen. Kukapa ei haluaisi lähteä bileistä kymmeniä poskipareja suudellen?
Tekisi kantasuomalaistenkin käytöstavoille terää, että lätkäjengin pikkujouluista poistuttaessa Pera kaartuisi luontevasti Kartsan tyttöystävän puoleen poskia hipoen.
Tosin meidän perheen muslimivahvistus on yhä niin kunnioittava vieraita naisia kohtaan, että tuskin suutelisi näiden kättäkään.
09 sunnuntai Mar 2014
Posted in Avioliitto, Maahanmuuttaja, Siippa, Suomalainen yhteiskunta
Avainsanat
avioliitto, maahanmuuttaja, myöhästyminen, siippa, suomalaiset tavat
Meillä tapellaan myöhästymisestä päivittäin. Puolisoni on asunut Suomessa jo yli vuoden, mutta pitää sinnikkäästi kiinni keskiaasialaisesta ajankäsitteestään. Siippa ryhtyy yleensä ajamaan partaansa siinä vaiheessa kun pitäisi olla ovesta ulkona.
Kai hänelle ajankäytön suunnittelu on 32 vuoden jälkeen yhtä vaikea uusi tapa opittavaksi kuin minulle olisi yhtäkkiä ruveta ottamaan rennosti?
Eilen huomasin karjuvani naama punaisena, että mikäli hän – jälleen kerran – myöhästyy sovitusta tapaamisestaan, hän on häpeäksi minulle, sukulaisilleni ja kaikille suomalaisille. Ja presidentti Kekkoselle.
Hiukan hävettää – siippa oli menossa vain Suklaafestivaalien maistelutyöpajaan.
Missä kohtaa suomalaista yhteiskuntaa tämä mielipuolinen säntillisyys ohjelmoidaan tajuntaamme?
Päiväkodissa, jossa viimeistä lapsensa hakijaa katsotaan karsaasti? Yhteisissä perhejouluissa, joissa lahjojenjako aloitetaan täsmälleen klo 18.03? Koulussa, jossa paikallaan istuminen määrättynä aikana on tärkeämpää kuin derivaatan oppiminen?
Itse en uskaltanut myöhästyä peruskoulusta kuin kahdesta pakottavasta syystä: yritin löytää aamuisella koulumatkallani naapurin roskista, johon uskalsin työntää äitipuoleni evääksi tekemät ruisleivät. Tai kiskoin samaisen kasvattajan pakottamia damaskeja jalastani ennen kouluun tuloa.
Niin, damaskeja. Nurmijärvellä 1980-luvulla. Tervetuloa, psykologin sohva!
Meri Eskola 